Ajattelin jakaa teille Sirun synttäripäivän kunniaksi tarinan tuosta pienestä sydäntensulattajasta. Siru on kokenut elämänsä aikana paljon ja kulkenut rinnallani pitkään. Se on joutunut kokemaan miljoonaa eri koulutustyyliä ja kulkenut mukanani yläasteelta kauppikseen, kauppiksesta amikseen ja sieltä töihin. Se siis ansaisee tarinansa :)
Olin v. 2002 nuori teini kun Siru saapui elämääni. Se oli ensimmäinen pentuni, Donna ja Taco (siperianhusky uroksemme) tulivat molemmat yli puolivuotiaina minulle. Siihen aikaan oli muotia tiukka ja fyysinen koirankasvatus. Jopa koirakirjoissa neuvottiin miten koiraa sai parhaiten näpäytettyä hihnalla. Mutta päätin heti, etten käyttäisi Siruun ollenkaan fyysisempää kuritusta. Ja se päätös oli todella kannattava. Opettelin valtavirtaa vastaisen tavan käsitellä koiria ja Sirusta kasvoi luottavainen, oma varjoni joka on valmis voittamaan omat pelkonsa vuokseni. Siitä kasvoi paras ystäväni <3
Silloin olin täysin hurahtanut rekikoirailuun ja siperianhuskeihin. Siru sai siis täysin rekikoirakasvatuksen. Se osasi 1,5-vuotiaana jo suuntakäskyt, eteen ja pysähdyskäskyt. Se osasi vetää liina jatkuvasti kireällä vauhtia säästelemättä pitempiäkin matkoja. Se kiskoi lenkillä hihnassa - sehän oli vain hyvä asia, sekä söi kuten kunnon kisakoiran kuuluukin. Se oli siis huippuluokan rekikoira - oma pieni siperianhuskyni :) Kävimme Sirun kanssa pentukurssilla ja se oppi istumaan, maahan, seuraamista ym. Siitä lähti innostuksemme tokoiluun.
Ihastuessani porokoiraan v. 2004, rekikoirailu alkoi hiipua ja retkeily ym. alkoi kiinnostamaan enemmän. En halunnutkaan enää koiraa jonka elämän tarkoitus oli vetää ja juosta, halusin koiran joka olisi hyvä myös muihin harrastuksiin ja samalla paras ystäväni. Aloimme Sirun kanssa opettelemaan arkitottelevaisuutta, hihnakäyttäytymistä ja agilityä Sirun ollessa 2,5 -vuotias. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan :D Hihnassa kävely ei ihan heti lähtenytkään sujumaan... Voitte vain kuvitella ;)
Muutaman vuoden päästä porokoirakuumeeni vaihtui käyttö saksanpaimenkuumeeseen. Siitä seurauksena Sirusta piti tulla pk-koira 3-4-vuotiaana. Kovan luokan harrastuskoira. Aloitimme treenaamaan ahkerasti BH-kokeeseen sekä pelastuskoirapuolta. Sirusta piti siis tulla pelastuskoira, sen piti leikkiä patukoilla, taistella lujaa ja olla karhua rohkeampi. Voi pientä Sipsiä, eihän pienestä huskysekoitusestani sellaiseen ollut :D Onneksi ei tarvinutkaan. Sirusta tuli hieno hakukoira ilman patukoitakin. Sirusta parasta oli haasteelliset piilot. Se rakasti voittaa itsensä. Jos piilo oli korkealla, sinne oli päästävä. Ja voi sitä riemua kun sinne vihdoin pääsi! Tottis puoli ei ollutkaan niin helppoa. Sirun motivoiminen oli erittäin haasteellista. Lelut ei kiinnostaneet ja ahnein se ei ole, toistoja se kestää vain muutaman. En ollut naksuttimesta kuullutkaan. Käytin siis käsiohjausta ja nameja. Edistys ei ollut nopeinta mahdollista :) Jatkoimme vetokoirailua hiihdon muodossa silloin kun sattui olemaan lunta maassa.
Vuonna 2007 aloitin opiskeluni eläintenhoitajana. Tytöt tietenkin pääsivät mukaan. Sirusta tuli siis pian myös tallikoira ja maailman parhaiten käyttäytyvä neitokainen 5-vuotiaana. Se suhtautui erittäin hyvin muihin elämiin kuten lehmiin, kissoihin, kaneihin, vuohiin, lampaisiin... Tottiksessa ja hallinnassa olimme opiskelun aloituksen aikoihin edistyneet niin paljon, että Siru ei kiskonut hihnassa kuin satunnaisesti ja tottisryhmässä saimme kehuja heti ekalla kerralla. Taidot kasvoivat opiskelun aikana ja erikoisjälki alkoi kiinnostamaan uutena lajina. Sirusta tuli siis myös jälkikoira.
Opiskelujeni päätyttyä siirryin nykyiseen työpaikkaani Sirun ollessa 7-vuotias. Tänä aikana tutustuimme Sirun kanssa paremmin naksuttimeen. Olimmehan koulussa sitä käyttäneet, mutta nyt vasta otin sen omakseni. Tätä olimme selvästi kaivanneet tottispuolelle kaikki nämä vuodet! Nyt muuten niin hieno ja täydellinen koira alkoi loistaa myös tottispuolella. BH-koe sai lisäpontta ja päivittäinen treenaus alkoi. Treenasimme koko 2010 talven joka päivä ja edistys oli huimaa. Tutuistuin bordercollie ihmisiin ja toko, agility, temput ja frisbee alkoi kiinnostamaan. Pk- puoli siis sai luvan väistyä ja BH- tavoitteen tilalle tuli TOKO ALO.
Sirun viimeisimmät vuodet ovat olleet täynnä toimintaa. Se on auttanut minua kouluttamaan projektikoiriani (ongelmakoiria kuten remmirähinää, ylivilkkautta ym.) olemalla loistava esimerkki. Rekikoiratouhut jäivät kokonaan pois vasta Sirun ollessa 7-vuotias. Se ei palautunut suorituksista enää yhtä nopeasti ja lihasten revähdysriski kasvoi. Päätin siis parhaaksi jättää lajin pois. Meidän ensimmäisen ja rakkaimman lajimme. Seuraavan koiran kanssa sitten. Agilityssä jäimme myös eläkkeelle Sirun ollessa 8,5 v. Sen fysiikka ei kestä korkeita hyppyjä ja haluan säästää sitä parhaani mukaan. Haluan sen kestävän vielä pitkään hyvässä kunnossa. Tokoa harrastamme enää vain mielenvirkistykseksi, sitä emme lopeta kuitenkaan. Jatkamme niin kauan kuin Sirulla on hauskaa. Titteleitä emme ole saavuttaneet, mutta niitä kerkeämme vielä hankkia toko puolelta :) Kaikista tärkeimmän tittelin Siru kuitenkin sai - kaikista rakkain koira maailmassa <3 Oma pieni kojoottini.
Synttärilahjaksi Siru sai viettää vauhdikkaan päivän pellolla juosten ja myyrästäen, kaverina vähän tokoilua ja puuhastelua Mishan kanssa. Kaiken tietysti kruunasi paistettu naudan palviluu :) Hyvää 9-vuotis syntymäpäivää Siru!
25.10.2011
16.10.2011
Kurkistus elämäämme
Mitä kertoisin meidän viikoista? Sirun kanssa ei olla treeneissä sen kummemmin edistytty, pidetty vain taitoja yllä. Donna odottelee hampilääkäriä ja patin poistoa, tällä hetkellä antibiottikuurilla. Katsotaan kuinka käy.
Suurin osa ajastani kuitenkin on kulunut Mishan ja siskoni kanssa touhutessa. Olemme käyneet sosialistamassa sitä mm. autoiluun, toisiin koiriin, pentutreffeillä, opettanut elämää ja käytötapoja. Ohjelmaa on siis riittänyt. Siskoni on edistynyt tosi hyvin. Pentu ei ole mikään helpoin ensimmäiseksi omaksi koiraksi. Sillä löytyy omaa tahtoa kokonaisen koiralauman verran. Kirsi voisi kirjoittaa kirjan "kuinka kesytän lohikäärmeeni". Pentu on vasta 10 vko, mutta uskon, että siitä tulee huippu koira :)
Itse odotan talvea jo innolla. Olen haaveillut kunnon talvivarusteista ja suunnitelmaa alkaa olla jo kasassakin. Tänä talvena haluan olla kunnolla varustautunut! Suunnitelmissa on myös perehtyä kunnolla lumilautailun saloihin. Uusi lauta tosin taitaa edelleen jäädä haaveeksi ;) Samalla itseäni puri monen vuoden jälkeen taas retkeilykuume. Odottelen siis innolla myös seuraavaa vuotta ja sen tuomia seikkailuja. Ehkä ensi kesänä saan kesyttää jo oman pienen lohikäärmeeni?
Suurin osa ajastani kuitenkin on kulunut Mishan ja siskoni kanssa touhutessa. Olemme käyneet sosialistamassa sitä mm. autoiluun, toisiin koiriin, pentutreffeillä, opettanut elämää ja käytötapoja. Ohjelmaa on siis riittänyt. Siskoni on edistynyt tosi hyvin. Pentu ei ole mikään helpoin ensimmäiseksi omaksi koiraksi. Sillä löytyy omaa tahtoa kokonaisen koiralauman verran. Kirsi voisi kirjoittaa kirjan "kuinka kesytän lohikäärmeeni". Pentu on vasta 10 vko, mutta uskon, että siitä tulee huippu koira :)
Itse odotan talvea jo innolla. Olen haaveillut kunnon talvivarusteista ja suunnitelmaa alkaa olla jo kasassakin. Tänä talvena haluan olla kunnolla varustautunut! Suunnitelmissa on myös perehtyä kunnolla lumilautailun saloihin. Uusi lauta tosin taitaa edelleen jäädä haaveeksi ;) Samalla itseäni puri monen vuoden jälkeen taas retkeilykuume. Odottelen siis innolla myös seuraavaa vuotta ja sen tuomia seikkailuja. Ehkä ensi kesänä saan kesyttää jo oman pienen lohikäärmeeni?
1.10.2011
Keppejä
Tänään sitten päästiin kunnolla vauhtiin keppien kanssa. Tavoitteena siis opettaa ne 2 x 2 menetelmällä. Nova ja superkoira Tito näyttivät ensin mallia kuinka se käytännössä sujuu. Edellisessä kirjoituksessani olin tiukasti sitä mieltä, että houkuttelua en käytä. Piste. No kuinkan sitten kävikään. Kummasti se käsi sieltä lähti näyttämään mistä välistä pitää mennä! Pian Siru oppikin menemään keppien välistä kivasti, mutta vain sillä typerällä käsiohjauksella. Eihän se niin vaarallista ole, mutta onpahan sitten tiedossa häivytystä tulevaisuudessa...
Mukana oppia oli ottamassa myös siskon paimenlapsi Misha. Keskittyminen ei 8 vko pennulla ollut vielä suurta, joten katseleminen kääntyi pian lapasten riepottelemiseksi. Kyllä siitäkin vielä agitykki kasvaa ;)
Mukana oppia oli ottamassa myös siskon paimenlapsi Misha. Keskittyminen ei 8 vko pennulla ollut vielä suurta, joten katseleminen kääntyi pian lapasten riepottelemiseksi. Kyllä siitäkin vielä agitykki kasvaa ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


