Kun monilla tuntuu olevan tapana pohdiskella syvällisemmin omaa treenaamistaan blogissaan, ehkä sitten minäkin. Kuvilla höystettynä tietenkin! (Muistakaa keskittyä myös tekstiin)
Olen kiitollinen vaikeasti motivoitavasta ja rauhallisesta koirasta. Sen kanssa treenaaminen on opettanut paljon ja uskallan jopa väittää, että enemmän kuin vietikkään ja nopeasti oppivan salamanterin kanssa. Kyllä, kyllä. Myös nopean koiran kanssa treenaamisessa on haasteensa ja se opettaa paljon (tulen vielä huomaamaan senkin), mutta erilailla, erilaisia asioita.
Nyt on täytynyt keskittyä treenien tehokkuuteen, jaksottamiseen, siihen, että treenit lopetaan aina ennen kuin koira kyllästyy ja palkan eri variaatioihin. Siru ei leiki samalla tavalla kuin yleensä käsitämme ihmisen kanssa leikkimisen. Sitä ei pysty edes hurjimmissa mielikuvituksissa palkkaamaan lelulla treenatessa. Jokainen koira leikkii, mutta on eri asia miten ja kuinka suuri motivaatio se on koiralle. Ainoa mikä Sirulle siis toimii on namit. Ne eivät ole sen suurinta herkkua, mutta kyllä se syö kun on nälkä. Namia voi käyttää yllättävän monella tavalla palkkana. Sitä voi heittää, kopittaa, saalistaa, "tunkea" suuhun... Ja näitä kaikkia käytänkin vaihdellen tilanteesta riippuen.
Suurinpana plussana näen koiran mielentilan tarkkailun. Pystyn helposti erottamaan milloin Siru on väsymässä, milloin se on riehakkaimmillaan ja kuinka monta toistoa silloin voi ottaa mitäkin. Elekielen, mielentilojen ja tunteiden lukeminen on tärkeä osa myös meidän molempien arkea. Moni näkee Sirun joko rauhallisena ja masentuneena tai iloisena täpinätätinä treenatessa. Väliin mahtuu paljon muutakin ja suurimmaksi osaksi treenaaminen onkin niiden kanssa tasapainoilua - vaikka voisi kuvitella itse liikkeiden opettelun olevan pääosassa. Tässä on miinuspuolena se, ettei edistyminen ole nopeaa lainkaan. Kaikki treenaaminen perustuu siihen, että Sirulla on kivaa. Muuten saan kuulemma treenata keskenäni. Liian usein treenaaminen on Sirusta tylsää ja motivaatio laskee nopeasti. Max. 2 krt viikossa on ollut useimmiten hyvä tahti, mielellään 1 krt vko.
Joskus on vaikeaa lopettaa treenaminen juuri oikeaan kohtaan. Tästä voin syyttää omaa intoiluani. On vaikeaa malttaa lopettaa kesken kun itsellä on putki päällä. Kyse ei ole kuitenkaan siitä kuinka kauan minä jaksaisin treenata, vaan Sirusta. Se joskus lipsahtaa mielestä kun pääsee vauhtiin... Valitettavasti.
Summa summaarum. En Sirua ja sen kanssa vietettyä aikaa vaihtaisi mihinkään. Sen verran paljon se on antanut. Eikä kyse ole pokaaleista ja titteleistä, vaan yhteisistä hetkistä. Kisaaminen kuitenkin on mukana tähtäimessä tuomassa treenimotivaatiota itselleni. Ja odotankin jo innolla tulevaa tulipalloani ja sen tuomia uusia seikkailuja, oppeja ja asenteita. Tai no, toivon ettei asenteeni juurikaan muutu, mutta taidot saavat kyllä kasvaa samaa tahtia pennun kanssa - ja nopeamminkin! ;)
