Olen pitempään ollut masentuneen puoleinen koira-asioissa. Oman täydellisen pennun odottaminen ei ole ihan niin helppoa kuin luulisi - varsinkin kun joutuu odottelemaan useamman vuoden pentueiden vain vaihtuessa. Toivon todella, että tästä pentueesta tärppää. Ihminen väsyy odottamiseen, enkä halua mitä vain pentua. Donnan tilanne ei helpota asiaani juurikaan. Sen elo on tullut mielestäni siihen rajaan, että sen on mukavampi jatkaa eloaan taivaan vihreillä nurmilla vailla kipuja. Siellä se saa jatkaa omana iloisena ja pirteänä itsenään. Tahdon laittaa nyt kaiken toivoni tulevaisuuteen. Uskon, että kaikki muuttuu vielä iloksi ja onneksi, juuri sellaiseksi mitä olen pitkään haaveillut :)
Ja miksi halusin jakaa tämän kanssanne? Ehkä vain purkaakseni ajatuksiani. Koittakaa kestää.
Serkkuni 11 kk Ylva nahkacollie on taas luonani hoidossa. Siru on suhtautunut siihen oikein hyvin! Se on jopa innostunut juoksemaan sen kanssa ja leikkimään. Mahtavaa. Piristää kummasti kun on nuori koira talossa. Pääsee taas mukaan koulutusmietteisiin. On niin paljon tehtävää; luoksetulo, lenkkeily, erilaisiin asioihin suhtautuminen ja mikä parasta, sen voi palkata leikillä! Saisinkohan nahkalapsen lainaan pitemmäksikin aikaa ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti